EU-komission ongelmallinen ikäraja-asetus
Keskustelu nuorten sosiaalisen median käytöstä on kiihtynyt viime vuosina. Syykin on selvä: ihmiset tiedostavat paremmin somen ongelmat ja haluavat siksi rajoittaa nuorten pääsyä kyseisille alustoille. Ei olekaan yllätys, että tuoreen kyselyn mukaan peräti 92 prosenttia eurooppalaisista kannattaa nuorten parempaa suojelua verkossa.
EU-komission tuore asetusehdotus on vastaus ihmisten huoliin, mutta tiukkojen ikärajojen asettaminen ei ole ongelmatonta ja herättää isoja kysymyksiä ihmisten yksityisyydensuojasta ja internetin tulevaisuudesta.
Ehdotuksen keskiössä on alle 13-vuotiaiden sosiaalisen median kielto, joka ratkaisuna seuraa muun muassa Australian ja Ranskan malleja, joista ensimmäinen on osoittautunut tehottomaksi ja jälkimmäinen perustuslain vastaiseksi. Sen sijaan 13–15-vuotiaille suunnitellaan niin sanottuja minitilejä tietyin rajoituksin.
Ensinnäkin alustojen pitää todistaa, että ne ovat nuorille turvallisia. Komissio vaatiikin puuttumista esimerkiksi alustojen koukuttavuuteen. Tuntemattomat aikuiset eivät myöskään voisi enää lähettää viestejä alaikäisille, ja sosiaalisen median palveluiden käyttöajat rajataan tuntiin päivässä per alusta. Kaikki nämä ovat sinänsä kannatettavia asioita, mutta samaan aikaan ne ovat jo nyt mahdollisia vanhempien näin halutessa.
Ehdotuksessa hyvää on lisäksi se, ettei se kiellä sosiaalisen median palveluita yli 13-vuotiailta, joista moni kokee sosiaalisen median tärkeänä osana elämää. Myös tutkimukset tukevat maltillista somen käyttöä, joka on yhteydessä parempaan koulumenestykseen. Toisin kuin moni saattaa luulla, ei nuorten sosiaalisen median käyttöä voi pitää pelkästään negatiivisena asiana.
On myös muistettava, että erityisesti erilaisiin vähemmistöihin kuuluvat ihmiset voivat saada paljonkin hyötyä sosiaalisesta mediasta ja erilaisten ryhmien tarjoamasta vertaistuesta. Sosiaalisen median kieltäminen nuorilta kokonaan olisikin lopulta kohtuutonta.
Uskaltaisin myös väittää, että somen suurimmat haitat korostuvat aikuisten käytössä, oli kyse sitten vihapuheesta tai disinformaation levittämisestä. Komission päätös keskittyä pelkästään nuoriin onkin tämän valossa erikoista. Esimerkiksi alustojen koukuttavuus ei hyödytä muita kuin sosiaalisen median yrityksiä ja mainostajia.
Komission ehdotuksessa on myös merkittäviä yksityisyysongelmia, joista eurooppalaisten digitaalisia oikeuksia ajava järjestö EDRi on huomauttanut. EDRi:n kritiikki koskee erityisesti EU:n iänvarmistussovelluksen puutteita käyttäjien yksityisyyden turvaamisessa, mikä lisää väärinkäytön ja käyttäjien valvonnan riskiä. Jäsenmaiden vaihtelevat käytännöt sovelluksen kehittämisessä aiheuttavat myös huolta. Monella on vielä kirkkaana mielessä sovelluksen julkaisu, jolloin siitä löydettiin välittömästi lukuisia haavoittuvuuksia. Komission vakuuttelu sovelluksen turvallisuudesta kuulostaakin vähintään kyseenalaiselta.
Myös nuorten oma mielipide on jäänyt puuttumaan keskustelusta, vaikka aihe koskettaa heitä suoraan. Monet nuoret kyllä ymmärtävät, ettei somessa kannata roikkua montaa tuntia päivässä, joten perheen yhteiset pelisäännöt toimisivat todennäköisesti paremmin kuin EU-tason kiellot, joita nuoret pystyvät muutenkin kiertämään.
Huomaan myös kaipaavani puhetta vanhempien vastuusta lapsiensa digikasvatuksesta. Sen sijaan että ulkoistamme tämän teknologiayrityksille tai EU:lle, tulee vanhempien ottaa tästä enemmän vastuuta. Vanhempien ei myöskään kannata aliarvioida esimerkin voimaa. Kuten kasvatustieteiden professori Pasi Sahlberg on osuvasti todennut: ”Ei se niin toimi, että vanhempi selaa Facebookia, ja sanoo lapselle, että ’puhelin pois, menepäs lukemaan kirjaa’.”
Yhdestä asiasta voimme olla varmoja: ikärajoitukset tulevat muuttamaan internetiä perustavanlaatuisesti. Vaikka lainsäädäntö koskisi vain alaikäisiä, tulee se tarkoittamaan myös aikuisille jatkuvaa iän tarkistusta. Mutta tätähän me halusimme. Eikö vain?