Vihreiden ja Vasemmistoliiton talouspoliittiset erot saivat itseni vaihtamaan puolta
Usein kuulee sanottavan, että äänestäjien on hankala erottaa Vihreitä ja Vasemmistoliittoa toisistaan. Viime eduskuntavaalien vaalitentissä Keskustan entinen puheenjohtaja Annika Saarikko ehdottikin, että puolueet voisivat yhdistyä kun ajavat käytännössä samoja asioita. Puolueiden kannattajaprofiili onkin hyvin samanlainen, eli puolueet käytännössä kilpailevat samoista äänestäjistä. Puolueilla on toki monia yhteneväisiä arvoja ihmisoikeuksien puolustamisesta kunnianhimoiseen ilmastopolitiikkaan tai eläinten oikeuksien ajamiseen.
Puolueet ovat keskenään kuitenkin selvästi erilaisia. Kuten politiikantutkija Jenni Karimäki on arvioinut, Vihreät ei puolueena ole vasemmistolainen toisin kuin kannattajansa, vaan haluaa enemmänkin välttää itsensä asemoimista vasemmisto- tai oikeistopuolueeksi. Sen sijaan Vasemmistoliitto on selvästi vasemmistolainen puolue ja mahdollisesti tämän vuoksi äänestäjät tällä hetkellä kallistuvat enemmän Vasemmistoliiton suuntaan etsiessään vastavoimaa Orpon oikeistohallitukselle.
Kuinka erilaisia puolueet sitten käytännössä ovat? Ainakin puolueiden historialliset lähtökohdat ovat hyvin erilaisia. Siinä missä Vasemmistoliitto syntyi vuonna 1990 SKP:n ja SKDL:n tilalle, Vihreän puolueen juuret ovat ympäristöliikkeessä 1970-1980-luvuilla.
Karimäen mukaan Vihreät ovat aina käyttäneet sekä oikeisto- että vasemmistopolitiikan työkaluja ja esimerkiksi isoissa kaupungeissa Vihreillä ei ole ollut ongelmaa yhtiöittää tai ulkoistaa julkisia palveluja. Helsingin kaupunginvaltuuston Vihreän ryhmän puheenjohtaja Amanda Pasanen onkin kuvannut puolueensa linjaa osuvasti:
Teemme päätöksiä pragmaattisesti ja tapauskohtaisesti emmekä kategorisesti sulje tiettyjä ratkaisuja ulos vain sen takia, että ne koettaisiin joko oikeistolaisina tai vasemmistolaisina. Itse ajattelen, että nykyinen markkinatalouteen perustuva talousjärjestelmä ei ole läheskään täydellinen ja meidän on ohjattava sitä paremmin oikeaan suuntaan. Ongelmia ei kuitenkaan ratkaista sillä, että tekisimme sellaista politiikkaa, jossa ollaan kuin markkinataloutta ei olisikaan. Sellainen johtaa pahimmillaan siihen, että kaikista heikoimmassa asemassa olevat ihmiset kärsivät eniten.
Esimerkiksi sotepalveluiden hoitaminen paljastaa näkemyseron puolueiden välillä. Kun Vasemmistoliitto korostaa julkisen puolen roolia ilman voitontavoittelua, Vihreille ei periaatteessa ole merkitystä kuka palvelun tuottaa, kunhan se saadaan tehtyä sovittujen sääntöjen puitteissa.
Molempien puolueiden periaateohjelmien lukeminen valottaa puolueiden eroja vielä lisää. Kaisla Karvosenoja on näitä läpi käydessään vertaillut puolueiden köyhyyskäsityksiä kandityössään. Hänen johtopäätöksensä on, että molemmissa puolueissa ollaan kriittisiä kapitalistista talousjärjestelmää kohtaan sen aiheuttaman köyhyyden suhteen, mutta puolueiden tavoitteet köyhyyden purkamiseksi eroavat selvästi toisistaan. Siinä missä Vihreiden uudistukset keskittyvät lähinnä yksilöille kohdennettuun tukeen, Vasemmistoliitto menee pidemmälle vaatien talousjärjestelmän demokratisointia.
Puolueiden käsitys kapitalismista ja markkinataloudesta on ehkä mielenkiintoisin löydettävissä oleva ero. Vihreät kirjoittavat periaateohjelmassaan kuinka heille markkinatalous on työkalu, jonka avulla vihreitä tavoitteita voidaan ajaa. Yhdeksi periaatteeksi mainitaan saastuttavan kulutuksen ja tuotannon verotus. Vasemmistoliitto puolestaan sanoo suoraan vastustavansa kapitalismia ja ajavansa sosialistista politiikkaa. Ekososialismin ja demokraattisen sosialismin yhdistelmää jos tarkkoja ollaan. On suoranainen ihme, ettei asiasta keskustella julkisuudessa ollenkaan, ottaen huomioon kuinka isosta erosta puhutaan.
Vihreiden kannattajasta vasemmistolaiseksi
Äänestin pitkään Vihreitä, sillä uskoin puolueen olevan paras vaihtoehto kunnianhimoisten ilmastotoimien kannalta ja toisaalta en tähän aikaan erityisesti ajatellut vasemmisto-oikeisto-akselin kysymyksiä. Taisin lähinnä pitää koko asetelmaa ideologisena lähtökohtana politiikkaan, kun oikeasti meidän pitäisi kuunnella tutkijoita poliittisia päätöksiä tehtäessä.
Yliopisto-opinnot ja omille muuttaminen olivat aikaa, jolloin ajatteluni laajeni ja jouduin miettimään esimerkiksi toimeentuloani. Poliittiset kysymykset, joita aiemmin pidin tylsinä vaikuttivatkin nyt suoraan myös omaan elämääni. Kun tästä näkökulmasta aloin vertailla Vasemmistoliittoa ja Vihreitä uudelleen, alkoi Vasemmistoliitto näyttää yhä houkuttelevammalta vaihtoehdolta.
Aloin myös Vasemmistoliiton tavoin olemaan kriittinen kapitalismia kohtaan. Miten järjestelmä, jossa 14,6 prosenttia koko maailman varallisuudesta keskittyy yhdelle prosentille miljardöörejä voi millään tavalla olla järkevä tai oikeudenmukainen?
Samalla ilmastokriisi etenee ja kapitalismi on näyttänyt, ettei sillä ole keinoja sen ratkaisemiseksi. Oikeastaan se on vain pahentanut kriisiä. Tarvitsemme täysin uudenlaista ajattelua, jossa ilmastokriisi otetaan tosissaan ja talousjärjestelmän perustuminen ikuiseen kasvuun ja yritysten voitontavoitteluun kyseenalaistetaan. Maailmassa on kyllä tarpeeksi resursseja, jotta me kaikki voimme täällä elää, mutta tällä hetkellä ne jakautuvat hyvin epäreilusti.
Näiden tavoitteiden puitteissa en pidä Vihreiden kapitalismin sisällä näpertelyä tarpeeksi kunnianhimoisena. Kun Vihreät hyväksyy markkinatalouden pääpiirteissään, mutta haluaa ohjata sitä heille mieluisaan suuntaan, puhuu Vasemmistoliitto täysin uudesta yhteiskuntajärjestelmästä. Voi tietysti väittää, että kun elämme kapitalistisessa yhteiskunnassa, niin ainoa vaihtoehto järjestelmän parantamiseen on käyttää jo olemassa olevia kapitalismin mahdollistamia työkaluja järjestelmän kokonaisvaltaisen muuttamisen sijaan. Itse en kuitenkaan näe, että Vasemmistoliiton ajama muutos tapahtuisi sormia napsauttamalla, vaan käytännön politiikan toimilla. Alamme yksinkertaisesti tekemään sosialistista politiikkaa, kunnes jäljellä on jotain muuta kuin kapitalistinen talousjärjestelmä. Hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen 1960-1980-luvuilla Suomessa osoittaa, että muutos on mahdollinen, mutta kuten kaikki politiikka, niin myös se olisi arvovalinta.